Klassikkokirjojen lukemisesta

Mikä on oikea aika lukea klassikko?

Yhä joskus yllättää se, miten paljon tunteita lukemiseen liittyy itse kirjan sisällön ulkopuolella. Kirjan tai kirjailijan maine, omat ennakkokäsitykset ja harhaluulot, ajankohta milloin kirjaan tarttuu. Lukijana on aina osa laajempaa yhteisöä, halusi tai ei. Se on totta, luki sitten virran mukana tai vastavirtaan.

Klassikoiden lukemisessa minulla on usein tunne myöhässä olemisesta. Kaikki muuthan ovat lukeneet tämän jo! (Eivät ole.) Sikäli hauskaa, että juuri klassikkohan on se, mikä kestää aikaa. Tästä näkökulmasta klassikon kohdalla ei ole koskaan myöhässä. Tiedän tämän.

Silti takaraivossa kutittelee laimea häpeä, kun tartun Tove Janssonin Kesäkirjaan vasta nyt. (Sivuhuomio: Jos ei ole aina kaikki muumit laaksossa, niin eivät ne ole luettunakaan. Vieläkään.) Ja minkä vuoksi? Elokuvan. Haluan lukea kirjan ennen kuin katson elokuvan.

Ja onhan se hyvä, kirja nimittäin. Makeankirpeä ja merensuolainen. Novelleissa ei näennäisesti tapahdu mitään, vaikka oikeasti tapahtuu paljonkin. Jansson on taitava kirjoittaja, joka luo nautinnollisia kohtauksia mistä tahansa arjen asiasta.

---

Ylipäätään luen klassikkokirjoja varsin säästeliäästi ja satunnaisesti. Syy tähän on ammatissani: kirjailijana ja aktiivisena toimijana kentällä haluan pysyä mahdollisimman hyvin kärryillä nykykirjallisuudesta. Se tarkoittaa selkeää painotusta kotimaiseen, ja siinäkin lasten- ja nuortenkirjallisuuteen sekä spekulatiiviseen fiktioon. Tietokirjallisuus ja englanninkielinen kirjallisuus menevät nekin ammattilukemisesta, mutta hiukan eri tarkoituksessa.

Totuus on, että kirjoja ilmestyy niin valtavasti, että katvealueita väistämättä jää. Klassikot ovat yksi niistä.

Olenkin ottanut ohjenuoraksi, etten koskaan hämmästele, jos jokin kirja on joltakulta lukematta. Varsin viaton ja spontaani “mitä, etkö sä ole lukenut tätä vielä?” ei tarkemmin mietittynä olekaan ihan harmiton. Sen voi toki ottaa suosituksena ja kannustuksena hyvän kirjan lukemiseksi ja toiveena lukukokemuksen jakamisesta, mutta kyllähän siitä tulee myös olo, että se olisi pitänyt lukea jo. (Ja silloin tietysti alkaa miettiä, että onko lukenut ihan vääränlaisia kirjoja, kun lukee kuitenkin koko ajan.)

Hyviä, mahtavia, upeita ja mestarillisia kirjoja on vuoteen 2025 mennessä kirjoitettu ihan hiton paljon. Jos olisin lukija 100 vuotta sitten, olisi paljon helpompaa tuntea olevansa oikeasti lukenut henkilö. Klassikotkin olisi varmasti paremmin hallussa.

Mutta onhan tässä onnekaskin puoli: klassikot tosiaan kestävät aikaa.

Ei ole mitään kiirettä.