Mä olen sen sijaan miettinyt viime aikoina instagrammaamisen yksinäisyyttä. Kuinka toivoo, että siellä olisi jotain keskustelua ja joku oikeasti lukisi mitä kirjoitan. Ja koska vaikuttaa, että ketään ei kiinnosta niin se lisää yksinäisyyden tunnetta. Kustannus vaiheessa kun palautetta tulee niin on varmaankin melkos selvää, että joku oikeasti lukee sun tekstiä ja on siitä ihan oikeasti kiinnostunut. Varmaan jo siinä kustannussopimusvaiheessa, kun kustantajat osoittavat haluavansa kirjan itselleen niin osoittaa, että jotakuta kiinnostaa. Sulla on käsittääkseni useita eri vaiheessa olevia projekteja kesken, niin se voi ehkä hieman tasata tuota. Joskaan ei sekään tarkoita, että jos jonkun tekstin kanssa on yhteisöllisessä vaiheessa etteikö samalla voisi olla jonkun toisen tekstin kanssa yksin.
Joo, se on totta, että erivaiheiset projektit tasaavat toisiaan, eikä väliin jää syviä hiljaisuuksia samalla tavalla kuin jos työstäisi vain yhtä projektia pitkään. Noin yleisemmin tarkasteltuna väittäisin, että sosiaalisessa mediassa yksinäisyyden tunne ("Lukeeko tätä kukaan? Näkeekö tätä kukaan?") voi olla jollain tavalla akuutimpi, koska oletusarvo on sosiaalisuudessa, toiveet voivat olla korkealla ja sitten pahimmillaan saa seurata reaaliaikaisesti tykkäysten tai näyttökertojen määriä. Kirjan julkaisun jälkeen voi vastassa olla hiljaisuus, mutta kirja on hidas media, toisin kuin some.
Somessa on tosiaan oletusarvo, että se olisi sosiaalisempaa. Jotenkin vastavuoroista kommunkaatiota eikä vain sitä, että sä kirjoitat jostain ja mä kirjoitan sitten ite jossain toisaalta jotain muuta. Sellaista kunnon keskustelua. Onneksi kaveri kävi tänään niin tulipahan siinä sitä sosiaalisuutta. Paremmin kuin somessa 😅 Miltä tuntuu odottaa kirjan reaktioita, kun on viimein valmis antamaan sen kaikille luottavaksi ja sit vastassa on hiljaisuus (tai no kirjoititit että se on hitaamoaa mediaan, en tiedä onko vastassa hiljaisuus)?
Onhan se odottaminen aina vähän jännittävää, mutta näin 30 kirjan jälkeen on tullut aika paljon kokemusta monenlaisesta. Kun vielä kirjoittaa lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä sellaisia genrejä, etteivät ne medioita paljon kiinnosta, ihan rauhassa saa yleensä siltä osin olla. Odotettavissa on muutama lukijapalaute, muutama kritiikki, mutta suurin osa lukijoista näkyy vain ostettujen ja lainattujen kirjojen määristä. 😁
Mä olen sen sijaan miettinyt viime aikoina instagrammaamisen yksinäisyyttä. Kuinka toivoo, että siellä olisi jotain keskustelua ja joku oikeasti lukisi mitä kirjoitan. Ja koska vaikuttaa, että ketään ei kiinnosta niin se lisää yksinäisyyden tunnetta. Kustannus vaiheessa kun palautetta tulee niin on varmaankin melkos selvää, että joku oikeasti lukee sun tekstiä ja on siitä ihan oikeasti kiinnostunut. Varmaan jo siinä kustannussopimusvaiheessa, kun kustantajat osoittavat haluavansa kirjan itselleen niin osoittaa, että jotakuta kiinnostaa. Sulla on käsittääkseni useita eri vaiheessa olevia projekteja kesken, niin se voi ehkä hieman tasata tuota. Joskaan ei sekään tarkoita, että jos jonkun tekstin kanssa on yhteisöllisessä vaiheessa etteikö samalla voisi olla jonkun toisen tekstin kanssa yksin.
Joo, se on totta, että erivaiheiset projektit tasaavat toisiaan, eikä väliin jää syviä hiljaisuuksia samalla tavalla kuin jos työstäisi vain yhtä projektia pitkään. Noin yleisemmin tarkasteltuna väittäisin, että sosiaalisessa mediassa yksinäisyyden tunne ("Lukeeko tätä kukaan? Näkeekö tätä kukaan?") voi olla jollain tavalla akuutimpi, koska oletusarvo on sosiaalisuudessa, toiveet voivat olla korkealla ja sitten pahimmillaan saa seurata reaaliaikaisesti tykkäysten tai näyttökertojen määriä. Kirjan julkaisun jälkeen voi vastassa olla hiljaisuus, mutta kirja on hidas media, toisin kuin some.
Somessa on tosiaan oletusarvo, että se olisi sosiaalisempaa. Jotenkin vastavuoroista kommunkaatiota eikä vain sitä, että sä kirjoitat jostain ja mä kirjoitan sitten ite jossain toisaalta jotain muuta. Sellaista kunnon keskustelua. Onneksi kaveri kävi tänään niin tulipahan siinä sitä sosiaalisuutta. Paremmin kuin somessa 😅 Miltä tuntuu odottaa kirjan reaktioita, kun on viimein valmis antamaan sen kaikille luottavaksi ja sit vastassa on hiljaisuus (tai no kirjoititit että se on hitaamoaa mediaan, en tiedä onko vastassa hiljaisuus)?
Onhan se odottaminen aina vähän jännittävää, mutta näin 30 kirjan jälkeen on tullut aika paljon kokemusta monenlaisesta. Kun vielä kirjoittaa lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä sellaisia genrejä, etteivät ne medioita paljon kiinnosta, ihan rauhassa saa yleensä siltä osin olla. Odotettavissa on muutama lukijapalaute, muutama kritiikki, mutta suurin osa lukijoista näkyy vain ostettujen ja lainattujen kirjojen määristä. 😁